keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Viilenevän ilman yllätys

Kuten tässä on usein jo tullut tuskailtua Loki ei oikein kestä kuumuutta ja lämpimillä keleillä kulkeminen on aika rajoitettua. Nyt koitti kuitenkin vihdoin syksyn viileys ja lenkit alkoivat ihmeesti pitenemään. Liekö yhteydessä kasvaneeseen liikkumiseen, mutta koiran ruokahalukin on yhtäkkiä kasvanut. En ole uskaltanut aiemmin vielä suuresti hehkutella siitä pelosta, että kyseessä on taas ohimenevä vaihe, mutta nyt voi jo iloisesti liputtaa kun koira on alkanut syömään lähes jokaisen aterian jo yli kuukauden ajan!

Varmasti se kuuma ja lyhyemmät lenkit osittain vähentävät ruokahalua, mutta ei ole aiemmin kylmälläkään näin hyvin maistunut. Viikko sitten saatiin jo varovaista ulkopuolistakin vahvistusta, että "ehkä se on vähän tukevoitunut". Eipä silti pelkoa mistään kehonrakentajan massasta, luut tuntuvat yhä selvästi. Mutta on se vain mukava nähdä, että Lokikin osaa syödä, kun on ikänsä tottunut siihen ettei koiria yleensä ole tarvinnut paljon ruokakupille houkutella.

Tästä sitten seuraavaan viileän ilman mukanaan tuomaan yllätykseen. Viime viikolla lähdin kävelemään Lokin kanssa vanhempieni luo, jotka asuvat lähi järven toisella puolella, muutaman kilometrin päässä. Olin siinä uskossa, että olimme koiran kanssa jo myöhässä sovitusta ajasta, joten yritin hoputtaa sitä kävelemällä lujaa ja ottamalla vähän juoksuaskelia.

Tähän mennessä Loki on jyrkästi vastustanut juoksemista lyhyitä poikkeuspyrähdyksiä lukuunottamatta, ilmeisesti koska hyvät hajut jäävät haistelematta. Sillä on ärsyttävä tapa lähteä juoksemaan mukana ja pysähtyä sitten kuin seinään, joko jonkin hajun kohdalle tai suoraa juoksijan eteen. Läheltäpiti tilanteita nenän ja asfaltin tutustumisen tiimoilta on ollut.

No tällä viime viikon lenkillä Loki yllättäen intoutuikin jolkottelemaan vieressä kun lähdin hölkkäämään. Eikä lopettanut. Pysähtyi pissalle ja pinkaisi uudestaan juoksemaan! En meinannut millään uskoa todeksi sitä, että tuo meidän makkara lönkötteli vierellä kiltisti kuin ikänsä juoksulenkeillä mukana olleena, vielä usean sadan metrin jälkeenkin. Vaikka varusteet eivät itsellä ihan lenkkeilyyn tarkoitetut olleetkaan, oli tilaisuuteen pakko tarttua ja testata mihin asti karvanakki jaksaa. Vajaa puolituntia myöhemmin saavuimme, yhä juosten, vanhempieni luo. Loki jaksoi koko matkan ja paremmin kuin minä. Itselläni oli pakko painua suihkuun ja etsiä vaihtovaatteita hikisten tilalle kun koira vain kävi tyhjentämässä vesikuppia.

Pysähdyimme lenkin aikana toki kertaalleen järven rantaan, että Loki sai juoda, ja muutamia merkkausluontoisia hidastuksia matkalla myös oli, mutta kokonaisuudessaan tuota voisi nimittää ihan oikeaksi juoksulenkiksi! Tätä harrastusmahdollisuutta pitää ehdottomasti tutkia jatkossakin kun koira kerran näytti myös juoksusta nauttivan ja sai ilmeisesti hyvää liikuntaa kun oli vanhempien luona harvinaisen rauhallisesti ja jätti siellä asustelevan vanhan koirankin lähes täysin rauhaan.

Kaikenlaista sitä parin vuoden jälkeenkin vielä näkee :)