Lokille pitäisi keksiä lisää tekemistä. Vaikka se nykyään pääsee useammin pitkille lenkeille kuin ennen ja tapailee enemmän koiria kuin ennen, kaihertaa silti mielen päällä ettei raukka saa tarpeeksi touhuta. Ilman autoa kaikenlaisten tekemisten mahdollisuudet vähenevät. Bussit toki kulkevat mutta vain määrättyjä reittejä, eihän niillä metsän keskelle pääse. Täytyy kehittää jotain.
Uusi riehumislelu olisi ainakin tarpeen. Edellisen possun perä alkaa muistuttaa auki revittyä tyynyä kun täytteet valuvat jatkuvasti ulos. Eikä Lokia enää tuon lelun kanssa muu kiinnostaisikaan kuin repiä täytteitä. Alla oleva nalle on jostain syystä saanut hellemmän kohtelun. Sitä Loki nakkelee itsekseen ja joskus jopa melkein hakee takaisin asti kun minä sitä sille heitän. Taitaa olla jonkin tunneside, kun samaisen nallen kanssa se leikki jo pentuna.
Nallea nakkelemassa.
Eräänä aamuna vallitsi muuten lenkillä melkoinen sumu.