En ole sellainen ihminen, joka jaksaisi kovasti opettaa temppuja koiralle. Vanhalle koiralle niitä opetettiin muistaakseni 2, joita molempia se käytti ahkerasti elämänsä loppuun asti. Toinen tempuista tuli ja niin kutsutusti puri opettajaa nilkkaan koiran kuuroutuessa. Se nimittäin opetettiin 'sanomaan iso sana' eli haukkumaan ja vaikka koiran kuulo iän myötä lähti temppu pysyi muistissa sillä parannuksella, että volyymit nousivat ja temppua tehtiin usein, kaiken varalta. En ajatellut opettaa haukkumista enää yhdellekään koiralle.
Loki kyllä oppisi temppuja sopivassa mielentilassa. Namit eivät sitä muiden koirien läsnäollessa kiinnosta, mutta kotosalla muiden virikkeiden ollessa vähäisempiä ne menevät kyllä. Minä vain olen laiska toistamaan ja toisaalta mielikuvituksen puute rajoittaa opetettavien temppujen keksimistä. Samoin se, että Loki ei ole koskaan oikein oppinut kantamaan mitään suussa, jos ei sitten tee sitä omasta tahdostaan.
Ajattelin kuitenkin huvikseni jakaa kertomuksen siitä miten Loki oppi tempun 'piilo'. Kyseessä siis on temppu, jolloin koira ikään kuin peittää naamaansa tassulla eli menee 'piiloon' tassun taakse. Nimi on harhaanjohtava. Loki lähinnä läpsäisee itseään poskelle. Minkäs teet kun on iso pää ja lyhyet jalat.
Miten tämä sitten opittiin? Eräs kaunis päivä söin roskaruokaa kotona. Annokseen kuului pahvimukillinen limukkaa pilleineen. Leikin pillillä aikani kuluksi ja puhaltelin sillä Lokia päin. Loki ei tykännyt. Sen naamaa ilmeisesti kutitti tai sitten se yritti saada tukkaa takaisin kuosiin. Niin tai näin, se hinkkasi etutassulla naamansa aina, kun sitä päin puhalsi. Mikäs sen hauskempaa, kuin toisen epämukavuus, joten aloin puhaltaa lisää ja palkita naaman hinkkaamisesta. Sitten lisäsin 'piilo' -komennon ja jonkin ajan päästä puhaltamisen sai jättää pois. Tadaa: uusi temppu repertuaarissa.
Tähän on yhdistetty myös maata oloa ja siinä piiloutumista, jolloin piilo pysyy karvan verran pitempään ja paremmin kai jonkinlaisen tukipisteisiin liittyvän seikan vuoksi.
Semmoista täytettä tällä kertaa.