Tässä kuva lähes samalla paikalla otettuna kuin vuosi sitten. Synttärikakun odotus oli niin kova että sen haistettuaan Loki ei malttanut edes kunnon iltalenkille.
Kakun tuhoamisessa meni yllättävän kauan kun ensin piti popsia naput reunoilta, sitten tikku päältä ja vasta lopulta varsinainen purkkiruoka. Typerät persiljat jäi lautaselle.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Synttärit! Taas..?
Miten voikin olla että näin aktiivisesti päivitettävässä blogissa vietettäisiin kaksia synttäreitä peräkkäin ;)
Mutta jälleen se päivä tosiaan on koittanut! Onnittelut Lokin sisarusparvelle ja synttärikuvaa tulee parin päivän sisällä, lupaan.
Lisäksi on jännittäviä uutisia, joista synttärisankarilla ei ole vielä hajuakaan. Nimittäin talouteen taitaa parin viikon päästä tassutella toinenkin glenni. Jos kaikki hyvin menee saa Loki pikkutytön kaverikseen/riesakseen/painajaisekseen/ilokseen. Suhtautuminen jännittää kovasti. Mutta eiköhän me pärjätä.
Tästä voisi ehkä päätellä että blogi-päivityksiäkin saattaisi jatkossa ainakin pentuaikojen ajan tulla hiukkasen tiheämpään kuin syntymäpäivinä (ja joskus jouluna). Yritän ainakin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)