Juttuseuraa

Lokin saapuminen on lisännyt erästä vanhaa tapaani, nimittäin yksin puhumista. Kyllähän sitä silloin tällöin yksin ääneen kiroaa tai mutisee, mutta koiran kanssa voi ihan oikeasti jutella. Liekö tuo edes yksinpuhelua enää silloin, kun vastaanottaja on ihan oma olentonsa.

Joka tapauksessa toisinaan yksinpuhelu ei enää omalla kohdallani rajoitu kotona jutteluun. Viimeksi eilen havahduin metsäpolulla porisseeni koiralle pitkät pätkät sen jatkuvasta törmäilystä ja miten itsellä pitää aina kompastua siihen kun se yhtäkkiä kääntää kurssin suoraan ristiin omalle suuntaukselleni. Eilen ei kukaan ollut ainakaan aivan vieressä kuulemassa, mutta joskus olen jutustellut metsän lisäksi myös ihan tuolla katujen varsilla, selittänyt esimerkiksi miksi Lokin on mahdoton saada karkuun pyrähtäviä lintuja kiinni. Loki on tuonut hyvän syyn, minkä vuoksi en enää aina muista edes nolostua huomatessani jonkun kuulevan. Jälleen yksi plussa rahareiällemme.

Tämän kertaisella juonettomalla tarinalla halusinkin vain tarjota erästä selitystä ihmisille, jotka mahdollisesti kummeksuvat ääneen tupisevia kanssaeläjiään tuolla pihalla liikkuessaan.

Kivat päivät

Loki on hiukan tyytyväisempi ja aavistuksen väsyneempi kuin yleensä. Avomies on nimittäin kesälomalla, joten Lokilla on seuraa paljon normaalia enemmän.

Päivittäinen valppaus nukkumisen sijaan on ainakin näin aluksi aiheuttanut myös enemmän yliväsymystä. Illalla käytös lipsahtaa useammin riehumiseksi.

Eilen oli kaksi alle kouluikäistä vierasta kylässä, ja he toivat mukanaan toimintaa. Loki tosin oli selvästi varovainen lasten kanssa, eikä hätkähtänyt vaikka välillä mätkähteli takaapäin kaksi soppakauhan kokoista kämmentä päälaelle. Siitä se tosin innostui kovasti, kun lapset kiljahtelivat ja ryntäilivät. Kokonaisuudessaan leikki oli kuitenkin paljon hillitympää kuin vaikkapa meidän kanssamme.

Kelpasi siinä omistajana rintaa röyhistellä itsekseen, kun koira osasi käyttäytyä niin kuin minä halusinkin.