tiistai 24. elokuuta 2010

Lampaita ja mökkeilyä

Kävimme Lokin kanssa katsastamassa mökkielämää syksyn lähestyessä. Ilman paarmoja ja itikoita mökillä on paljon mukavampaa. Viileämmät ilmat mahdollistivat pitkät kävelylenkit ja vietimme yötä lukuunottamatta varmaankin enemmän aikaa ulkona.

Viime kesältä tuttu lammasaitaus oli taas paikallaan ja siellä koikkelehti seitsemän määkyjää. Lampaat turhauttivat ja riemastuttivat. Loki reuhasi ja hepuloi aidan toisella puolella, lampaat tuijottivat ja märehtivät toisella. Niitä Lokin pullistelu ei tuntunut pahemmin häiritsevän, mitä nyt välillä kokeilivat laiskasti pukata aidan läpi kun koira tunki tarpeeksi likelle.

Loki ei ottanut vinkistä onkeensa. Se keksi vahingossa reitin aitauksen sisään ja sen jälkeen sitä sai jatkuvasti olla kantamassa sieltä pois. Lampaita vierailut eivät näyttäneet hetkauttavan. Poikkeuksena eräs äksy yksilö. Loki jyrättiinkin sen toimesta toistuvasti nurin. Ei sytyttänyt minkäänlaisia lamppuja koiran päässä sekään epäystävällinen kohtelu, vaan aina piti päästä uudestaan aitaukseen. Oppi se sentään sen, ettei enää kääntänyt selkäänsä tälle äreälle lampaalle ja vammoiltakin onneksi säästyttiin.

Sitten vähän kuvia reissusta.

Jyrkkää mäkeä alas, kuinkas muuten kuin pää edellä ja täysillä.


Lepotauko auringonlaskussa.




Pitkäkseen laiturille, ei haitannut mitään vaikka laituri oli aivan vinossa, eikä edes vedessä.


Aamulenkki luontoon näytti kelpaavan.


Metsän keskeltä löytyi sopivasti puro janon tyydyttämiseen.


Moikkailua aidan läpi.


Ei ne penteleet lähteneet leikkiin mukaan vaikka kuinka riehui.


Eivät vaikka kuinka nätisti kyseli.

torstai 5. elokuuta 2010

Synttäriposeeraus


Sekalaisten kesäkuvien joukosta pullahti myös sankarin kolmivuotis-poseeraus. Hattu on edelleen yhtä mieluinen kuten asennosta näkyy. Synttärithän oli siis ihan vasta, noin 6 viikkoa sitten :P

Näyttelykuvia

Tässäpä sitten muutama kuva siltä reissulta.


Kuumutta paossa tyylikkään varjon alla.


Erkki täytett- ei vaan nypittävänä.


Ja väliin kämpänryöstöä veikalta. Erkille kiitokset väliaikaisen varjopaikan lainasta!

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kesäpäivitys

Alkuun päivitys Lokin (liekö ollut kolmannesta) näyttelykäynnistä. Hyvin meni. Asiantuntevan esittelijän, eli kasvattajan, raudanlujalla ohjauksella Loki suoriutui kehässä taianomaisen hienosti. Odotin mm. makoilua, tempomista, istahtelua ja kaiken ympärillä olevan perään ryntäilyä. Saimme todistaa kaunista tottelevaista sipsuttelua, ihmeellistä keskittymiskykyä ja iloista asennetta (ja istahtelua). Kiitos teille, jotka uskalsitte kehään oranssin mörrimöykyn kanssa kun itseä jännitti pelkkä katsominenkin liikaa.

Tulokset taisivat päivittyä ainakin aluksi jonnekin netin syövereihin väärin, mutta oletan, että varmaankin ne saatetaan tai on jo saatettu ajantasalle. Lokin suloinen sisko Oran vei pääpotin glennien joukosta. Kuviakin on muutama tuolta kuumalta lauantailta, mutta ne antavat vielä odottaa itseään koneen syövereissä.

Ruokailun kanssa Loki piti taukoa kesän kuumimpien viikkojen ajan. Eläinlääkärissä rokotuksilla käynti todisti, että jätkä oli onnistunut tiputtamaan kilon edelliskerrasta. Olikohan tuota elopainoa nyt noin 15kg. Pahimpien helteiden väistyttyä on nyt kuitenkin alkanut taas ruoka maistua ihmeen hyvin. Ruuasta eroonpääsy puolestaan on mennyt merkilliseen rytmiin. Toisinsanoen aamulla koirä ei väännä torttua vaikka mahaa tökkisi, ja illalla saa olla kaivamassa kakkapussia kokoajan. Harkitsen pian siirtymistä kauppakasseihin.

Uuden asuinympäristön tutkiminen on toistaiseksi ollut virkistävää. Pahimpia pelkoja, eli lasinsiruilla kuorutettuja teitä ja idiooteilla varustettuja vihaisia koiria ei ole juuri tullut vastaan. Kunhan tässä kelit vielä vähän viilenevät, voi Lokin kanssa alkaa pian kiertää niitä isojakin lenkkejä ja pääsemme taas treenaamaan kävelymenetelmää johon ei kuulu pysähtely kolmen metrin välein.

Samassa talossa asuvista koirista on tutustuttu jo yhteen. Tämä on urhea kääpiosnautseriuros, joka villisti vinkuen tahtoo aina tulla Lokia moikkaamaan, mutta saa joka kerta akuutin jänishousukohtauksen viimeistään puolentoista metrin päässä, minkä jälkeen Loki saa tyytyä moikkaamaan ulkoiluttajaa toisen kurkistellessa taka-alalla. Vielä on hakusessa pieni sievä tyttökoira, jonka kanssa Lokin voisi huoletta päästää painimaan.

Jotain maagista on meneillään säiden kanssa. Valehtelematta kahta päivää en ole ainakaan pariin viikkoon päässyt kastumatta milloin minkäkin moisessa sateessa. Koiraan se on vaikuttanut niin, että pieni ripsiminen ei enää saakaan sitä jarruttelemaan ulko-ovella ja jos lenkillä ollessa alkaa sataa, ei kiirettä sisälle tule ollenkaan. Ilmeisesti Loki on löytämässä sen peruskoiramaisen mentaliteetin, että kun tässä kerran on jo kastuttu niin mihin sitä enää on kiire. Myös toinen positiivinen (näkökulmasta riippuen) seikka kastumisessa on se, että sisälle päästyään Loki riehuu melkoisella raivolla itseään kuivaksi ympäri kämppää. Koira väsyy, mutta huonekalut ja matot saavat kyytiä (ja monivärisiä tahroja).


Kuvassa herran lempiajanvietettä, kun olisi aika astella takaisin sisätiloihin. Ähinää ja pähinää ja piehtarointia nurmikolla. Tauko. Lisää pähinää. Jos jalkaa ei jossain vaiheessa polkaista maahan tätä voi jatkua hyvinkin viisitoista minuuttia, vähintään. Kokeiltu on.