tiistai 24. elokuuta 2010

Lampaita ja mökkeilyä

Kävimme Lokin kanssa katsastamassa mökkielämää syksyn lähestyessä. Ilman paarmoja ja itikoita mökillä on paljon mukavampaa. Viileämmät ilmat mahdollistivat pitkät kävelylenkit ja vietimme yötä lukuunottamatta varmaankin enemmän aikaa ulkona.

Viime kesältä tuttu lammasaitaus oli taas paikallaan ja siellä koikkelehti seitsemän määkyjää. Lampaat turhauttivat ja riemastuttivat. Loki reuhasi ja hepuloi aidan toisella puolella, lampaat tuijottivat ja märehtivät toisella. Niitä Lokin pullistelu ei tuntunut pahemmin häiritsevän, mitä nyt välillä kokeilivat laiskasti pukata aidan läpi kun koira tunki tarpeeksi likelle.

Loki ei ottanut vinkistä onkeensa. Se keksi vahingossa reitin aitauksen sisään ja sen jälkeen sitä sai jatkuvasti olla kantamassa sieltä pois. Lampaita vierailut eivät näyttäneet hetkauttavan. Poikkeuksena eräs äksy yksilö. Loki jyrättiinkin sen toimesta toistuvasti nurin. Ei sytyttänyt minkäänlaisia lamppuja koiran päässä sekään epäystävällinen kohtelu, vaan aina piti päästä uudestaan aitaukseen. Oppi se sentään sen, ettei enää kääntänyt selkäänsä tälle äreälle lampaalle ja vammoiltakin onneksi säästyttiin.

Sitten vähän kuvia reissusta.

Jyrkkää mäkeä alas, kuinkas muuten kuin pää edellä ja täysillä.


Lepotauko auringonlaskussa.




Pitkäkseen laiturille, ei haitannut mitään vaikka laituri oli aivan vinossa, eikä edes vedessä.


Aamulenkki luontoon näytti kelpaavan.


Metsän keskeltä löytyi sopivasti puro janon tyydyttämiseen.


Moikkailua aidan läpi.


Ei ne penteleet lähteneet leikkiin mukaan vaikka kuinka riehui.


Eivät vaikka kuinka nätisti kyseli.

1 kommentti:

  1. ihanat noi lammaskuvat! Loki näyttää niin haluavan leikkiä niitten kanssa =)

    VastaaPoista