Loki on selvästi enemmän kylmien ja kuivien kuin kuumien tai kosteiden kelien koira. En edes huomannut miten vaisuna se oli ollut lenkeillä viikkokausia, ennen kuin ensimmäinen pakkaspäivä koitti ja maa oli sitä myöten vihdoin kuiva. Loki oli lenkillä kuin pentu eikä olisi millään malttanut palata takaisin sisälle. Kävelyvauhti tuplaantui ja maan ponteva potkiminen triplaantui. Onneksi asutaan sen verran pohjoisessa että noita lumikelejä suurimman osan talvesta riittää. En itsekään pidä pimeästä ja loskasta, mutta Loki suorastaan inhoaa märkää.
Takapiha on myös alkanut taas kiinnostaa. Märkien viikkojen aikana Loki ei kertaakaan halunnut takapihalle maailman menoa katselemaan, mutta heti pakkasten tulon jälkeen se on alkanut pyytää sinne useita kertoja illassa ja saattaa istuskella ulkona pitkiä aikoja kerrallaan. Ei-niin-mukavana boonuksena lattialla on lähes aina sulanutta lunta valmiina imeytymään sukan läpi.
Kuvan ottamisen aikaan lunta ei vielä juuri ollut, mutta kuuleman mukaan sitä on viime päivinä satanut Ouluun runsaasti. Palailen työmatkalta kotiin perjantaina, saa nähdä miten on maisemat muuttuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti