Syksyn sateet

Ensimakua kastumisesta on jo saatu pariin otteeseen. Loki ei arvosta. Onneksi se tuntuu rakastavan pyyhekuivausta. Pelkkä pyyhkeen esiin ottaminen aiheuttaa valtavan liehakointiesityksen.

Saataisiinkohan me tänä syksynä hommattua se suojahaalari..

Kohtaamisia lenkillä

Lokia ei ole koskaan totutettu kissoihin. Se ei oikein ymmärrä niitä. Hajua se ei tunnu monesti edes huomaavan, koska usein kävelemme kissojen ohi ilman, että koira niitä edes havaitsee. Jos se kissan näkee, se yleensä tuijottaa aikansa ennen kuin kiinnostus liikkumattomaan kissaan lopahtaa.

Eilen lenkillä kohtasimme valjaissa kulkevan kissan. Lokin mielestä se oli koira. Loki ei suostunut liikkumaan mihinkään, kun luuli että sieltä tulee kerrankin suunnilleen samankokoinen leikkikaveri (kissalla oli rutkasti karvaa). Kyseinen kissa oli harvinaisen rohkea, samoin kuin mielestäni kuljettajansa joka päästi sen nuuskimaan Lokia. Loki toimi kuten aina uusia koiria kohdatessa; seisoi paikallaan pää hieman pois päin käännettynä ja heilutti vimmatusti häntää. Kun Loki tuumi että oli sen vuoro nuuskia ja käänsi päätään, kissa säpsähti ja peruutti. Tässä vaiheessa Loki terävät aistit rekisteröivät, ettei kyseessä ollutkaan saman lajin edustaja ja se menetti mielenkiintonsa.

Oli siinä tien vierustalla hevosenkenkiä heittäneillä vanhemmilla herroilla ihmettelemistä. Alkoivat kuorossa kummastella miten olivat odottaneet Lokin käyvän kimppuun ja tuumivat että on siinä hyväluontoinen koira. Hyväluontoinen, hidas, sama asia Lokin kohdalla.

Naama sekaisin

From Loki

Päiväunien jälkeen.

Vauhdikkaita lenkkejä

Totta puhuen Lokin sietokyky kuumuutta vastaan on kehittynyt kun näitä lämpimiä ilmoja on riittänyt. Yksikin ilta kävimme tunnissa kävelemässä melkein 5km mutkan vaikka lämmintä oli yli kaksikymmentä. Puolivälissä kylläkin kidutin koiraa kastelemalla sen selän vedellä.

Nämä kuvanmukaiset väsymyskohtaukset koittavat yllättäen aina kotioven läheisyydessä. Parhaimmillaan jo monta sataa metriä ennen. Kuumasta huolimatta koira ei siis tahdo sisälle.

Hyvää syntymäpäivää!

Suuri neljä vee koitti Lokille ja samalla tietysti koko pentueelle. Onnea sisaruksille!

Kuten kuvasta näkyy, joka vuosi hatun laatu hiukan tuppaa huononemaan. Mutta synttärisankari kyllä oppii paremmin ja paremmin sietämään sitä.

Synttärikakun kimppuun.

Ei siinä montaa hetkeä kuono tuhissut.

Taas nukkumista

Lokin elämä tuntuu kyllä koostuvan todella isoksi osaksi nukkumisesta. Öisin se uneksii noin 8 tuntia ja päivisin ollessani töissä, toiset 8 tuntia. Ainakin oletan sen nukkuvan suurimman osan ajasta, vaikka mistä sen tietää vaikka se harrastaisi balettia. Ei ole kyllä kumma että jäljelle jäävän hereilläoloajan virtaa riittää.

Virrankulutuksesta lisää myöhemmin. Tällä kertaa taas hieman kuvia nukuskelusta. Kaikki kuvat ovat tällä kertaa kännykällä räpsäistyjä ja siksi vähän kehnolaatuisia. Jospa seuraavassa päivityksessä olisi taas vähän laadukkaampia otoksia.







Ai niin, lisäsin sivun alareunaan turhakkeen kun satuin moiseen generaattoriin netissä törmäämään. Laskuri laskeskelee kauanko onkaan jo kulunut siitä kun Loki pullahti maailmaan.

Pensaat

Loki nautiskelee pensaasta.

Oman takapihan menettämisen jälkeen Loki ei ole saanut rapsutella itseään säännöllisesti pensaisiin. Niinpä sen hinkkaamisinto näyttää olevan sitäkin suurempi, silloin kun sopiva pensas sattuu eteen. Joskus tästä pitää ottaa video, röhkiminen ja ähinä on melkoista.

Voi olla että myös pitkäksi päässyt turkki saattaa jo kutitella. Ainakin se alkaa olla hyvin kypsää nyppimistä varten. Täytyy sekin urakka aloitella tässä mahdollisimman pian. Sen verran paljon hiekkaa kulkeutuu noissa mahakarvoissa.

Lisää kavereita

Lokilla ei ole varsinaisia vakileikkikavereita, mutta muutama sellainen tuttu kuitenkin löytyy, joita toisinaan treffataan. Viime viikonloppuna saimme yhden kaverin lisää 4kk ikäisestä corgipennusta Nukasta.

Toisen nuoresta iästä huolimatta pojilla natsasi hyvin yhteen. Loki ja Nuka leikkivät hyvin samantyylisesti puskemalla ja välillä etujaloilla sohimalla. Niin kuin monet muutkin Lokin kanssa leikkineet koirat, myös Nuka tykkäsi roikkua tämän parrassa. Lokia se ei tunnu suuremmin häiritsevän.



Loki ei aina ole jaksanut innostua pennuista ja uroksissa tuntuu olevan vieläkin vähemmän kiinnostavaa. Nukan kanssa se kuitenkin innostui oikein hyvin leikkimään ja nautti täysillä siitä, että sai kerrankin olla se nopeampi juoksija. Nukakin jaksoi juosta suurella innolla perässä.

Loki myös paljasti taas uusia puolia itsestään myös minulle. Kepit eivät ole sitä koskaan kiinnostaneet, mutta tällaisen nuoren koiran roolimalliksi päästyään se ei näyttänyt saavan niistä tarpeekseen. Koska Loki ei ole koskaan ollut mustasukkainen leluistaan tai ruuistaan, söivät koirut keskenään sulassa sovussa yhtäaikaa samaa keppiä.



Nähtäväksi jää, tulevatko urokset toimeen vielä sittenkin, kun Nuka tuosta vanhenee. Nyt ainakin niillä näytti olevan mukavaa ja Loki mökötti koko matkan kotiin.

Talon parhaat paikat

Lokin mielestä sohva ei ole tarpeeksi iso meille kahdelle, joten se on ottanut tavaksi siirtyä käsinojalle nukkumaan. Aluksi pelkäsin, että se mätkähtää alas, mutta yllättävän varmajalkaiseksi pötköksi se on lyhyine töppösineenkin on osoittautunut.

Rohkeutta

Toisin kuin edellisestä kirjoituksesta voisi päätellä, Loki on yleensä hurjan hiljainen koira. Viime aikoina se on kylläkin kehittänyt todellä ärsyttävän tavan pihistä kohtalaisen hiljaa mutta sinnikkäästi halutessaan ulos. Tätä äärimmäisen rasittavaa tapaa lukuunottamatta se on hiljaisin koira, jonka tiedän. Leikkiessäkin se saa olla todella, todella innostunut päästääkseen ärinää, eikä muiden koirien metelöinti yllytä sitä. Hauku se ei oikeastaan ikinä. Paitsi tänä aamuna.

Aamulenkillä kohtasimme todella pelottavan tyypin, noin metrin korkuisen lumiukon. Se väijyi tien penkalla oksatukka harottaen kohti taivasta. Loki ei sitä aluksi huomannut (eikä ollut huomannut samassa paikassa edellisiltanakaan) mutta nyt se sattui kohottamaan katseensa sopivassa kohdassa. Samantien se lähtikin luikkimaan takaisin päin häntä koipien välissä. Ensin hämmentyneenä, sitten pelokkaana ja aina vain kauemmas. Kun en suostunut palaamaan takaisin sen kanssa, se alkoi murista. Ihan hissukseen ensin, sitten vähän kovemmalla äänellä ja tuhista päälle. Omasta äänestään rohkaistuneena se hipsutteli lähemmäs ja parin metrin päässä piti jo ihan oikeaa vahtirähinää. Ison koiran haukkua ja miehekästä murinaa. Ääneen siinä piti itselläkin taas vaihteeksi nauraa.

Lopulta kahlasin hankeen lumiukkelin viereen ja taputtelin sitä. Hetken Loki jatkoi riehumista, mutta uskalsi sitten itsekin vähitellen tulla nuuskimaan, kun lumimies ei purrut kättä irti tai tehnyt muitakaan äkkiliikkeitä. Kaksi nuuhkaisua ja koko hirvityksen saattoi kuitata nostamalla jalkaa. Ukkoraukalla on nyt keltaisia pärskeitä helmassa. On se urhea koira.